Viisi henkilöä seisoo tiiliseinän edessä. Jokaisella on kädessään Jyväskylän Rauhanviikko 2026 -juliste.

Ensimmäinen Jyväskylän Rauhanviikko kutsuu koko kaupungin rakentamaan rauhaa

Rauhanviikon aktiivit esittelevät uunituoretta Jeeka Rauvalan suunnittelemaa julistetta.  Antti Soikkeli (vas.), Eeva-Liisa Vihinen, Roija Aflatuni, Kaisu Kinnunen ja Hilkka Rauhala. Kuva Eetu Lehto.

Jyväskylässä järjestetään ensimmäistä kertaa Rauhanviikko 19.–25.10.2026. Uusi tapahtumakokonaisuus kutsuu kaupunkilaiset, yhteisöt ja järjestöt pohtimaan, kokemaan ja rakentamaan rauhaa yhdessä. Jyväskylän Rauhanviikon 2026 teema on Yhdessä rauhan puolesta.

Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään taide- ja musiikkitapahtumia, asiantuntijapuheenvuoroja, keskusteluja ja yhdessä tekemistä. Mukana on muun muassa Palefacen ja Laulavan Unionin kaksi keikkaa, eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltolan luento sekä Tarinateatteri Storian esitys. Torstaina 22.10. Kompassilta Veturitalleille kulkeva Rauhankävely kutsuu kaikki kaupunkilaiset yhteen teemanaan “Rauhan lähteillä – toivo, välittäminen ja sivistys”.

Rauhanviikko huipentuu YK:n päivänä 24.10.  Veturitalleilla järjestettävään RauhaFestiin, jossa on ohjelmaa kaikenikäisille: muun muassa Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen konsertti, Jyväskylän Nuorisovaltuuston poliitikoille pitämä paneelikeskustelu, Elävä kirjasto sekä Kaisa Halmemiehen johtaman RauhaFest-kuoron esitys. 

Jyväskylän Rauhanviikko 2026 syntyi halusta koota ihmiset ja yhteisöt toimimaan yhdessä rauhan puolesta. Tapahtuma on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton. Sen järjestävät yhteistyössä Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen verkosto USVA, Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry ja Suomen Luonnonsuojeluliitto Jyväskylän seudun yhdistys sekä suuri joukko vapaaehtoisia. 

Jyväskylän kaupunki on tukenut tapahtumaa muun muassa auttamalla viestinnässä ja antamalla kaupungin tiloja sen käyttöön. Rauhanviikon suojelija on Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Hämäläinen. 

– Ukrainan hyökkäyssota on valitettavan lähellä oleva päivittäinen muistutus siitä, ettei rauha ole tänä päivänä Suomessakaan mikään itsestäänselvyys. Rauha on asia, josta olemme kiitollisia ja jota olemme valmiita vaalimaan yhdessä. Rauhanviikko on hieno muistutus rauhan merkityksestä meille jokaiselle, Hämäläinen toteaa.  

Jyväskylän Rauhanviikon tarkka ohjelma julkaistaan lokakuussa.

Lisätiedot: 

Jyväskylän Rauhanviikko 2026
Hilkka Rauhala
info@rauhanviikko.fi 
040 5835 261

Samankaltaiset artikkelit

  • Rauhankävely yhdessä rauhan puolesta

    Torstaina 22.10. Jyväskylässä Kompassilta Veturitalleille kulkeva Rauhankävely kutsuu kaikki kaupunkilaiset yhteen teemanaan “Rauhan lähteillä – toivo, välittäminen ja sivistys”.  Tapahtuma on osa Jyväskylän Rauhanviikkoa 2026, kaikille avoin sekä puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Syksyllä 2025 Jyväskylässä järjestettiin YK:n päivän viikolla eri päivinä kaksi erillistä rauhateemaista yleisötilaisuutta: Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry:n Rauhankulkue sekä Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen…

  • Rauhanviikon etkot – rauhanlauluja yhdessä

    Lauantaina 3. lokakuuta Jyväskylän Rauhanviikon tunnelmiin pääsee jo ennakolta  virittäytymään, kun Anniskeluravintola Parvessa Säynätsalossa lauletaan yhdessä uusia ja vanhoja rauhanlauluja. Lauluja ovat lupautuneet säestämään muusikot Heikki Hakkarainen, kitara, ja Hannu Tähtelä, kitara ja kontrabasso.  Yhteislauluja rauhan puolesta – Rauhanviikon etkot lauantaina 3.10.2026 klo 18 Anniskeluravintola Parvessa, Parviaisentie 5. Jyväskylän Liikenteen bussit 16 ja 21 pysähtyvät ravintolan kohdalla….

  • Rauhanviikon suojelija

    Rauhanviikon suojelija on Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Hämäläinen.  – Ukrainan hyökkäyssota on valitettavan lähellä oleva päivittäinen muistutus siitä, ettei rauha ole tänä päivänä Suomessakaan mikään itsestäänselvyys. Rauha on asia, josta olemme kiitollisia ja jota olemme valmiita vaalimaan yhdessä. Rauhanviikko on hieno muistutus rauhan merkityksestä meille jokaiselle, Hämäläinen toteaa. Kuva: Tony Melville Katso Jukka Hämäläisen videotervehdys…

  • Rauhanviikko kutsuu kaikki mukaan

    Ensimmäistä kertaa järjestettävä Jyväskylän Rauhanviikko kutsuu koko kaupungin mukaan tarjoten kaupunkilaisille runsaan ja monipuolisen rauhateemaisen tapahtumakokonaisuuden 19.-25.10. Päätapahtumat ovat uusi, usean eri tahon kanssa yhteistyössä torstaina 22.10. järjestettävä Rauhankävely, jonka teema on ”Rauhan lähteillä – arvoina toivo, välittäminen ja sivistys”, ja Veturitallien eri tilat koko päiväksi ohjelmallaan täyttävä RauhaFest lauantaina 24.10.  Lisäksi viikon jokaiselle päivälle…