Kuvakollaasi: Vasemmalla kuva vuoden 2025 Rauhankulkueesta Jyväskylän kävelykadun Kompassilla ja oikealla vuoden 2025 rauhankävelyn osallistujista Jyväskylän kaupunginkirkon edessä Kirkkopuistossa.

Rauhankävely yhdessä rauhan puolesta

Torstaina 22.10. Jyväskylässä Kompassilta Veturitalleille kulkeva Rauhankävely kutsuu kaikki kaupunkilaiset yhteen teemanaan “Rauhan lähteillä – toivo, välittäminen ja sivistys”.  Tapahtuma on osa Jyväskylän Rauhanviikkoa 2026, kaikille avoin sekä puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Syksyllä 2025 Jyväskylässä järjestettiin YK:n päivän viikolla eri päivinä kaksi erillistä rauhateemaista yleisötilaisuutta: Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry:n Rauhankulkue sekä Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen verkosto USVA:n ja USKOT-foorumin Rauhankävely. Silloin heräsi kysymys, miksi emme voisi kävellä rauhan puolesta yhdessä. Tänä vuonna kulkue toteutetaan ensimmäistä kertaa eri tahojen yhteistyönä. 

“Rauhan lähteillä – arvoina toivo, välittäminen ja sivistys”

Rauha ei ole vain sodan puuttumista, vaan aktiivista työtä yhteisen hyvän eteen. Toivo antaa meille uskoa parempaan tulevaisuuteen ja kannustaa ylittämään vaikeuksia. Välittäminen puolestaan luo yhteisöllisyyttä ja empatiaa, mikä on elintärkeää ristiriitojen ehkäisyssä ja anteeksiantamisessa. Sivistys laajentaa ymmärrystämme ja edistää kriittistä ajattelua, mikä auttaa meitä kohtaamaan maailman monimutkaisuuden avoimin mielin. Nämä kolme periaatetta toimivat perustana kestävälle rauhalle ja hyvinvoivalle yhteiskunnalle.

OHJELMA

Kokoontuminen Kompassilla

17.00 Tilaisuuden avaus

Sari Laine, Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen verkosto USVA

17.05 Puheenvuoroja 

Toivo Arto Salmi, Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry

Välittäminen Malanja Mieskonen, Jyväskylän Nuorisopalvelut, ja Kirsi Suokas, Unicef

Sivistys Tiina Dahlström, Jyväskylän seurakunta

17.20  Musiikkiesitys 

Laura Kaartinen ja Houseband

17.30 Kulkue järjestäytyy, reitti Kävelykatu – Veturitallit

18.00 Loppupuheenvuoro

Roija Aflatuni, Jyväskylän baha’i-yhteisö

Veturitallien pihalla mehutarjoilu, oma muki mukaan!

Rauhankävelyn koordinoinnista vastaavat valtakunnallisesti USKOT-foorumi ja paikallisesti Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen verkosto USVA, Keski-Suomen Rauhanpuolustajat ry ja Suomen Luonnonsuojeluliitto Jyväskylän seudun yhdistys. 

Kävelyllä ovat esillä banderollit “Globaalin rauhan puolesta”, USKOT-foorumi, USVA-verkosto. Niiden lisäksi mahdollisia ovat kaikki rauhateemaan liittyvät viestit, jotka eivät sisällä puoluepolitiikkaa eivätkä uskontojen omia kylttejä. Tapahtuma on maksuton ja esteetön.

Jyväskylän Rauhanviikkoa 2026 vietetään 19.–25. lokakuuta. Tarkka ohjelma julkaistaan lokakuussa.


Kuvat Joona Toivonen ja Johanna Tikkanen.

Lisätietoja:

info@rauhanviikko.fi

Samankaltaiset artikkelit